lauantai 31. tammikuuta 2015

Pussilakanasetti




Ompelin tällaisen Ankkalampinen (oma nimitys tälle setille) pussilakanasetin tytölleni. Tämä tulee käyttöön vasta, kun siirrytään pinnasängystä isompaan. Ei siis ollut kiirettä tehdä, mutta halusin kankaan pois kangaskaapista. Tyyny on noin 40 cm * 60 cm ja täkkipussi 115 cm * 150 cm. Kankaan on äitini ostanut Kemin Kangasmaailmasta. Toisella puolen on uudesta valkoisesta lakanasta leikattu palanen.

Kietaisubody


Aloitin loppukesästä tekemään tyttärelleni koon 68 bodya. Tai oikeastaan kahta bodya, joista toisen sain silloin valmiiksi ja tämä jäi puolitiehen. Nyt tein sellaisen uuden vuoden lupauksen itselleni, että yritän tehdä myös keskeneräiset tyttärelleni pieneksi jääneet ompelukseni valmiiksi. Tämä valmistui tuossa vuoden vaihteen tietämillä. Bodyn kaava on Ottobre 1/2012 -lehden Happy Squirrel kietaisubody. Kankaat on Rovaniemen Ottobre-liikkeestä.


Tyttären 1-v synttärimekko

Ompelin tyttäreni ensimmäiselle synttäripäivälle juhlamekoksi valkoisen ruusukuvioisen puuvillamekon. Mekko on ensimmäinen vuoritettu ompelutyöni. Kangas on joku vanha puuvillan palanen kangaslaatikon kätköistä. Kaavat on Ottobre 6/2013 -lehdestä Autumn Roses ja koko on 80 cm.

Pari peruspuseroa joustofroteesta






Tässä pari Metsolan joustofroteista puseroa. Ylempänä keltaruskea Milkmess-joustis ruskeilla resoreilla. Alemman kuvan hihat on On the road -joustista ja etu- ja takakappaleet on Moondrive-joustofroteesta. Hiharesorit on käännetty, joten vähän löytyy kasvuvaraa sieltä. Kaavat on Ottobre 1/2014 -lehden Camo Gekko. Koko on 80 cm.