keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Barbababa-pussilakana

Ostin joku vuosi sitten Jyskistä pakan Barbababa-kangasta. Nyt tein loppukankaasta tyttärelleni pussilakanan. Puuvillakangas ei ihan riittänyt, joten yläosaan tuli noin 15 senttiä valkoista lakanakangasta, jota on myös pussilakanan toisella puolen. Pussilakanan mitat ovat 115 cm * 150 cm. Alla kuva lähempää kankaasta.




Alusasubody

Tein toisenkin Nalle Puh -aiheisen lyhythihaisen alusasubodyn. Tämä on eri kangasta, kuin aiemmin tekemäni, interlocktrikoota kuitenkin. Kaavakin on sama eli Ottobre 1/2012 -lehti ja siinä Happy Squirrel. Koko on 80 senttinen. Kangasta oli sen verran lyhyt palanen, että täytyi etu- ja takakappaleet tehdä kahdesta osasta.





Blue orange -mekko

Kuvassa Ottobre 1/2014 -lehden Blue Orange -mekko. Kangas on saatu ystävältä enkä ole varma materiaalista. Joustaa kuitenkin jonkin verran. Eriväriset hihansuut ja kaula-aukko piristävät muuten yksiväristä kangasta.



torstai 25. joulukuuta 2014

Kangaslaukku

Äidille annoin joululahjaksi elämäni ensimmäisen ompelemani kangaslaukun. Kaava on itse suunniteltu ja mielestäni laukun suuaukko jäi liian kapeaksi. Laukku on vuoritettu, sisällä on vetoketjutasku ja kassin suulla on magneetti. Laukku on monesta osasta ommeltu. Musta on tavallista lakanakangasta. Ei edes kovin paksua, mutta jämäkkää. Valkomusta keskiosa on Vallilan paksua Kelohonka-kangasta. Toisella puolen on enemmän valkoista.





Yöppäri miehelle

Miehelle ompelin lyhythihaisen ja -lahkeisen yöppärin joululahjaksi. Puseron kangas oli hauskasti mieheni äidin aikaa sitten (olisiko jotain 30 vuotta?) ostama kangas. Oli aikoinaan aikonut ommella pojilleen siitä jotain ja se oli jäänyt kaappiin. Trikoo tuntui pehmeältä ja alkuperäisen ajatuksen mukaisesti siitä hänen pojalleen ompelin yöppäripuseron. Housujen kangas on Nanson trikoota. Kaava on Joka tyypin kaavakirjasta.


lauantai 20. joulukuuta 2014

Merinovillainen kypärälakki

Tässä merinovillainen kypärälakki. Oli helppo ja nopea työ. Kaava on Ottobren ilmaiskaava nettisivustolta. Muokkasin kypärälakin vähän suojaavammaksi. Alkuperäisen kaavan mukaan otsa olisi jäänyt paljaaksi. Myös alaosaan laitoin muutaman sentin lisää mittaa.


Body alusasuksi

Tein monta viikkoa sitten Nalle Puh -interlockista lyhythihaisen bodyn. Eilen sain vihdoin painettua nepparit siihen kiinni. Jostain syystä jää aina tuo nepparivaihe odottamaan pitkäksi aikaa. Tätä on siis tarkoitus pitää alusasuna. Ei jää masu ja selkä paljaaksi, jos pitää tavallista puseroa ja housuja/sukkiksia. Kaava Ottobre 1/2012 -lehden Happy Squirrel, koko 74.




maanantai 15. joulukuuta 2014

Trikoopusero Kuokkavieraat

Tänään sain valmiiksi kolmannen joululahjaompeluksen. Kankaana Viljamin Puodin trikoo Kuokkavieraat. Koko on 110 senttiä ja tulee ystävän kohta neljävuotiaalle tyttärelle. Kaava Ottobre 6/2013 MrBear.


torstai 11. joulukuuta 2014

Leivospusero joululahjaksi

Ensimmäinen valmis joululahjaompelus. Perushelppo trikoopusero. Lähtee joululahjaksi ystävän tyttärelle Sodankylään. Kangas ihanaa vaaleanpunaista leivostrikoota. Kaava Ottobren Totem Owl hieman muokattuna 1/2014.


Teddy bear -puseroita

Metsolan Teddy bear -joustofroteesta ompelin kaksi puseroa. Toinen jää omalle tyttärelle odottamaan, että joku päivä on sopiva päälle pantavaksi. Toinen menee joululahjaksi ystävän pojalle. Uskalsin laittaa oranssit resorit pojallekin. Antaa piristettä muuten tummalle kankaalle. Kaava Ottobren 6/2011 Toy Dog ja koko 80.